
 Curriculum Vitae |
Taruliisa Warsta, os Tamminen
Taruliisa Warsta, os Tamminen
Olen syntynyt Helsingissä vuonna 1947. Vuodesta 1981 lähtien olen asunut Oulussa. Suoritin FK-tutkinnon Helsingin Yliopistossa vuonna 1978 pääaineinani suomen kieli ja kotimainen kirjallisuus. Työskentelin toimittajana vuosina 1973-1983, viisi vuotta helsinkiläisessä Kirkko ja kaupunki-lehdessä, sen jälkeen free lancerina.
Kuvallisia taitojani olen kehittänyt erilaisilla kuvataidekursseilla. Vuodesta 1983 lähtien olen tehnyt serigrafiatöitä kankaalle ja paperille, aluksi käsityöläisenä, myöhemmin taiteilijana. Oman ilmaisukieleni löytämisessä minulle on merkinnyt eniten kahden kuukauden työskentelyjakso kutsuttuna taiteilijana Japanin Hokkaidolla syksyllä 1994. Vuodesta 1997 lähtien olen osallistunut joihinkin kotimaisiin yhteisnäyttelyihin ja pitänyt useita yksityisnäyttelyitä.
|
Useimmat ulkomaiset näyttelyni ovat olleet Japanissa. Vuodesta 1995 on töitäni ollut esillä pääasiassa Hiroshiman seudulla. Tokion lähellä sijaitsevassa Yatsukatage Kogen Illust -galleriassa oli kuviani esillä ensimmäisen kerran vuonna 1998, sen jälkeen noin joka toinen vuosi.
Pitkäaikainen haaveeni kuvakirjan tekemisestä toteutui vuonna 1998, kun Nuppu, Waldemar ja peitto -kirjani ilmestyi Lasten Keskuksen kustantamana. Kirjan n. 30 kuvan serigrafiakuvitus sai kolmannen palkinnon Mikkelin 5. kuvitustriennalessa vuonna 1999. Vuonna 2000 kuvitus oli esillä Tukholmassa galleria Dialogissa. Näyttelyä tukivat apurahoillaan Valtion taideteollisuustoimikunta, Oulun läänin taidetoimikunta, Oulun kaupungin kulttuurilautakunta ja Grafia ry.
Seuraava sivu
|